tiistai 17. syyskuuta 2013

Jeepivelourista huputtomia huppareita ;)


Onko kenelläkään kaveria, jolle on sattunut niin, että innoissaan kangasta leikkoessa kangas onkin loppunut kesken, kun on tullut aika leikata se viimeinen puuttuva osa -huppu. Olisihan se nyt noloa, mutta eihän meille kellekään itsellemme sellaista mokaa sattuisi! Sehän saattaisi jopa tarkoittaa sitä, että kangasta ostaessa olisi kitsasteltu- pois se meistä! ;) Ompelus ei ole välttämättä menetetty tällaisessa tilanteessa eikä se välttämättä vaadi edes piipahdusta kangaskaupassa hakemassa lisää kangasta puuttuvaa huppua varten.


Ehdin leikata keskimmäisen pojan hupparin huppua lukuunottamatta kokonaan, ja hälytyskellot alkoivat soida vasta sommitellessani esikoisen kaavaa kankaalle. Pikaisella silmäyksellä totesin, että kangas riittää yhteen "pystykaulukseen", ehkäpä jopa kahteen. Leikkelin esikonkin paidan osat, mutta jätin pääntielle "varaa" eli en leikannut pääntietä niin avaraksi kuin hupparin kaavassa. Kangas ei riittänyt loppujen lopuksi kuin yhteen pystykaulukseen, joten varoivaisuus esikoisen paidan pääntien suhteen pelasti paidan: siitä pystyi vielä ompelemaan nappilistallisen puseron, joka ei huuda olevansa kompromissi ;) Pienen säätämisen tuloksena syntyi kahdelle isoimmalle pojalle huputtomat hupparit Metsolan turkoosista Jeeppi-velourista Ottobre Design 4/2013 sovelletulla Pentagram-kaavalla.


2 kommenttia:

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...