lauantai 4. tammikuuta 2014

Savaway ja arvontaa


Osallistuin eilen luultavasti ensimmäiseen "Savaweivaukseeni". Tehtävänantona oli "4 saumaa!". Vuoritetussa kukkarossa on saumoja mallista riippuen kolmesta ylöspäin. Vaikka lopputulos onkin "pieni", en voi väittää, että tämä olisi ollut helpoin rasti. Kukkaron tekemiseen liittyy kuitenkin kehysten mukainen kaavanpiirto, silittämistä, leikkuuta, ompelua, taas hiukan silittämistä ja lopuksi liimaamista. Leikkelin ja ompelin eilen muutaman kukkaron, mutta ainoastaan tämän yhden liimasin ja tein loppuun saakka valmiiksi varsinaisella "veivausajalla".

 
Allekirjoittaneelta karkasi hiukan mopedi käsistä jokin aikaa sitten, ja tulin tilanneeksi erilaisia kehyksiä lähes 40 kpl... En voinut myöskään vastustaa noita avaimenperäkehyksiä <3 Koska en välttämättä tarvitse ihan kaikkia itse ;) ajattelin arpoa näistä pari teille lukijoille :)
 


Arvonta (4.1.2014-18.1.2014)

Velhonviita arpoo kuvissa näkyvistä kukkaroista/avaimenperistä 3. Voittajat saavat tehdä valinnan arvan suosimassa järjestyksessä.

1 Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta.

Lisäarpoja voit saada seuraavasti:
2 Lukijani saavat yhden lisäarvan. ( Lukijaksi voit liittyä myös arvonnan aikana.)
3 Kolmannen arvan saat linkitämällä arvontakuvan/postauksen blogiisi tai facebookiin.

Voit saada yhteensä siis kolme arpaa. Anonyymit voivat myös osallistua, mutta valitkaa hyvin erottuva nimimerkki :) Muistathan myös kertoa monellako arvalla osallistut :)



29 kommenttia:

  1. Ihania!

    Kommentoin
    Liityin lukijaksi
    Jaoin facebookissa
    Eli jos osasin oikein laskea, niin sehän tekisi siis kolme arpaa :)

    VastaaPoista
  2. Ah, yritin jo kerran kommentoida mutta ilmeisesti en saanut sitä perille asti.. Mutta suloisia ovat nämä, tahdon! Kahdella arvalla mukaan siis :)

    VastaaPoista
  3. Jaoin facebookissa,kommentoin ja liityin lukijaksi. Eikös se tee kolme arpaa minulle?

    VastaaPoista
  4. uuu, söpösiä :) minulla odotaa muutamat kehykset, mutta se limaus puoli mietityttää niin paljon että ovat toistaiseksi jääneet laatikon nurkkaan. liityin lukijaksi, joten mukana 2 arvalla

    VastaaPoista
  5. Ai että on hienoja :) Jaoin FBssä, mutten liittynyt lukijoihin.

    VastaaPoista
  6. Vanhana lukijana kahdella arvalla mukaan! :)

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla tavoittelen hienoja palkintoja.

    VastaaPoista
  8. Ihania, varsinkin nuo pikkuiset avaimenperäpussukat!

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla osallistun, ihania kukkaroita! Kangas on niin suloista.

    VastaaPoista
  10. Oi kuin ihania :) Kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  11. Ihania kukkaroita <3 Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  12. Ihania! Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä mukana kivassa arvonnassa! :) t. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Suloisia kukkaroita ♥
    Kolmella arvalla mukana (kirjoittamalla tähän, olemalla lukijasi sekä mainitsemalla tämän arvonnan Blogissani http://gladinetgrandma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. ihanana erilaisia palkintoja! maison@luukku.com, yksi arpa

    VastaaPoista
  17. Ihania! Yhdellä mukana. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Nouuu mää tarviin tuollaisen avaimenperäpussukan!! <3 Eli kaikki arvat käyttöön ja tuota punapilkullista tavoittelemaan :) kakkosena toinen avaimenperäpussukka, kolmantena vasemmanpuolimmainen iso. :)

    hulamaja ät gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihana veivi!
    Harmi etten itse koskaan ehdi osallistua veiviin :P

    Kahdella arvalla mukana,jos onni vaikka osuisi kohdalle ^_^
    mewamili@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Oijoi, miten herkkuja kuoseja! Osallistun kolmella arvalla. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana! Liityin lukijaksi, kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  22. Ihania pussukoita, varsinkin leppäkerttupussukka! :) Kaksi arpaa. Liityin myös lukijaksi.

    Kuukkis

    VastaaPoista
  23. Olet kyllä tosi taitava! Mukana yhdellä arvalla.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Voi mitä ihanuuksia! Kahdella arvalla mukaan.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yhdellä mukana! Maiai marianna1@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Innolla mukana! :) lasalmihe@gmail.com

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...