maanantai 2. syyskuuta 2013

College-mekko hupulla ja tuubikauluksella



Köh, köh ja niisk! Terveiset täältä Oulun korkeudelta flunssaparantolasta.Tauti on sitkaasti kiusannut perhettämme jo reilut pari viikkoa,  ja saihan se viimein selätettyä minutkin, vaikka pitkään näytti siltä, että  pääsen pöpön näpeistä livahtamaan. Liekö sattumaa vai omaanko ennustajaeukon lahjoja, kun viikonloppuna ompelin itselleni College-mekon ja ehdin jo mielessäni harmitella, kun mekko osoittautuikin niin kuumaksi, etten voisi pitää sitä vielä näillä keleillä. No, nyt ei ole sitä ongelmaa- mukavasti lämmittää kuumeen noustessa :p Ihanan pehmoinen, lappapuurohtava college löytyi EK:n palalaarista. Mekossa on suuri huppu ja lisäksi vielä tuubikaulus, molemmat kaksinkertaisena. Kangas tuli käytettyä niin tarkaan, että alunperin suunnittelemaani "kengurutaskuun" ei jäänyt tilkkuakaan. Tuuubikaulus olisi myös saanut olla korkeampi, mutta eniten jäin kaipaamaan puuttuvaa taskua. Täytynee tehdä se seuraavaan versioon, tämä mekko kun oli ylipäätään Proof of Concept kaavakokeilulleni, mutta eiköhän tämäkin tule pidettyä :)


Tuplakauluksen idea on Naketano brändin tuotteista sovellettu. Kaavan pohjana käytin uusimman Ottobre Woman (5/2013) pitkää tunikaa, josta muokkasin helmaa ja hihoja, avarsin pääntietä ja piirsin suuren hupun Kätten jälkiä-blogin Mirelan ohjeen mukaan. Selaisin nyörivalikoimia hätäisesti netistä todetakseni ainoastaan, että Suomen tarjonta on aika maltillista ellei jopa tylsää. Paikallisesta liikkeestä löysin sitten tuon beige-mustan nyörin, jossa oli aavistus jujua. Rakas siippani naureskeli epäuskoisesti kysäistessäni josko hän parit kuvat napsaisisi: kysysi, että ihanko punainen nenänalusta ja kaikki flunssaiset piirteet haluan ikuistaa blogiin :D

12 kommenttia:

  1. Tännekkin kommentoin että tykkään tuosta tuplakaulusideasta! Hupun kanssa tulee monesti turhan avoin kaula-aukosta ja tämä ratkaisee pulman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin tällainen on ainakin :) eikä pääse mitään vilkkumaan ;)

      Poista
  2. Mahtava. itse samaista ideaa pyöritellyt päässäni. Eli kannattaa koittaa siis.

    VastaaPoista
  3. KOmppaan edellisiä. Kaunis ja varmasti mukava & lämmin. Hieno idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin flunssaisena tämä on oikein mukava sairasteluvaate, kun ei kierrä eikä hierrä :)

      Poista
  4. Onpas kiva, kelpais mullekin! :)

    VastaaPoista
  5. Hieno idea tuo tuplakaulus. Ihana mekko :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...