Näytetään tekstit, joissa on tunniste Decoupage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Decoupage. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Muistojen kahvimuki



Mieheni eno täytti pyöreitä ja kävimmekin koko perheen voimin kahvittelemassa tänään Heikin  60-vuotista taivalta. Sisarukset olivat laittaneet pöydän koreaksi ja tällaisissa iloisissa merkeissä on aina mukava nähdä sukulaisia, joita muuten tapaa niin harvoin. Tavalliseen tapaan pähkäily lahjan suhteen vei taas oman aikansa. Muistamiseksi vien mielelläni jotain, joka olisi omalla tavallaan henkilökohtainen ja johon liittyisi hieman "ajatustakin". Ehdin jo lähes tuskastua, koska en keksinyt mitään ideaa lahjasta. Yllättäen suunnitelma kuitenkin selkiintyi itsestään kauppareissulla, kun kävelin astiaosaston lävitse: hyllyllä nököttävä oliivinvihreä muki kuin huusi tarvitsevansa kylkeensä kuvan päivänsankarista sisaruksineen heidän lapsuusajaltaan. Siispä kahvinystävälle kahvimuki ja kyytipojaksi Pentikin Isännänkahvia :) 


Aluksi leikkasin lasertulostimella tulostetun kuvan irti reunoja myöten ja sivelin taustapuolelle decoupage-lakkaa (Lefranc & Bourgeois, Glue varnish). Asettelin kuvan haluamaani kohtaan mukin pintaan ja seuraavaksi annoin kuvan asettua n.30 minuuttia. Tämän jälkeen sivelin kerroksen lakkaa myös kuvan etupuolelle. Seuraavana päivänä maalasin valkoisella, peittävällä lasimaalilla (Lefranc & Bourgeois,Verre & Faience) mukiin tekstin "Heikki" ja "kehystin" kuvan pienillä maalitäplillä. Maalin täytyy kuivua kolme vuorokautta ennen kuin se laitetaan uuniin 150 asteeseen 30 minuutiksi. Tämän käsittelyn jälkeen sekä kuvan että maalauksen pitäisi olla konepesun kestävät, mutta itse pesisin käsin varmuuden vuoksi. Käyttämäni aineet kuuluvat ainakin Tiimarin tuotevalikoimaan.


torstai 29. maaliskuuta 2012

Pääsiäismunat nostalgiseen tapaan


Pääsiäisen lähestyessä ajankohtaiseksi tulee luonnollisestikin pääsiäiskoristeet, ja tänä vuonna halusin kokeilla jotain hieman erilaista: Decoupage-lakkapurkki oli löytänyt tiensä kotiin jo paria viikkoa aiemmin ja törmättyäni tietokoneella muutamiin vanhoihin kuviin suunnitelma oli valmis. Haasteellisimmaksi osoittautui oikean kokoisten muna-aihioiden löytäminen, koska tavalliset kananmunankuoret olivat mielestäni liian pieniä tähän askareeseen. Sopivat yksilöt tulivat viimein vastaan Tiimarissa ja päädyin käsittelemään alunperin luonnonvalkoiset- ja kullanväriset muovimunat ensin krakleerausaineella ja sen jälkeen kermanvärisellä akryylimaalilla.  Maalin kuivuttua kiinnitin munien pintaan vanhoja ja "vanhennettuja" kuvia sukulaisistamme ja lapsistamme. Viimeistelyksi kiinnitin munien pintaan koristenauhoja kuumaliimapiistoolilla. Lapset osallistuivat askarteluun myös innokkaasti ja esikoisemme hellyttävästi totesikin, että tällaisia koristeita ei ole kenelläkään muulla eikä voi ostaa kaupasta <3


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...