Näytetään tekstit, joissa on tunniste Applikointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Applikointi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kesäisiä kukkamekkoja vihreästä aalto-joustiksesta


Kummityttömme ja siskonsa juhlivat synttäreitään vastikään ja lahjapakettiin ompelin hihattomat mekot vihreästä aalto-joustofroteesta. Kangas on "kevyesti" retroa, mutta niin herkullisen pirteä, etten voinut vastustaa. Ajattelin, että ilmettä pystyy muuttamaan  merkittävästikin valitsemalla eriväriset paidat ja leggarit alle, esim. pinkit, mustavalkoraidat vs. valkoiset :)


Kukan terälehdet ovat irralliset, ja ommeltu joustiksesta, jonka vahvistin tukikankaalla. Keskusta on trikoota. Applikoimisen ja keskustan kiinnittämisen helpottamiseksi harsin terälehdet kiinni helmaan ja sen jälkeen kiinnitin keskustan (kaksipuoleinen liimaharso) lehtien päälle.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Skeittaria koululaisille

 

Skeittari-joustokollege oli heti ensinäkemältä sellainen, että tiesin sen olevan mieluinen meidän koululaisille. Kangas sattui sopivasti tulemaan vastaan Hannan kankaan tarjonnassa, joten tokihan sitä piti hupparivaroiksi hankkia. (Meneeköhän tämä hupparivillitys ohi muksuilta jossain vaiheessa?!) Ekaluokkalaisen hupparin tein kokonaan skeittarista ja tokaluokkaiselle puolestaan vain etumuksen. Kaavana molemmissa on hyväksi havaittu, muokattu versio Pentagramista (Ottobre Design 4/2013) Musta joustocollege on myös HK valikoimasta. Molemmissa paidoissa on musta resori helmassa.



Pelkäsin, että hupparista, johon tein skeittarista vain etukappaleen, puuttuisi yhtenäinen punainen lanka. Ratkaisuksi mallailin oranssinvärisiä resoreita, mutta koska minulla ei ollut juuri oikean väristä, hylkäsin tämän vaihtoehdon. Viimein päätin leikkoa yhden skeittarin ja applikoida sen toiseen hihaan. Applikoinnin toteutin taas kolmiaskelsiksakilla.Kolmiaskel sopii mielestäni erityisesti trikoolle, ja sillä saa helposti siistin reunan. Puuvillan kanssa tikki ei toimi ihan yhtä hyvin. (Kuvassa hiha ei ole täysin tasaisella alustalla, mistä  johtuen oikea alareuna näyttää epäsymmetriseltä)


torstai 14. marraskuuta 2013

Pääkallo-paikka housunpolveen



Meillä rikkinäiset housunpolvet ovat tavallinen ellei jopa useasti esiintyvä löydös, eritoten isommilla pojilla.  Esikoisen housunpolven paikkasin applikoimalla farkkuun pääkallon. Täytyy toivoa, ettei lopputulos innosta riiviöitä ainakaan tietentahtoen kuluttamaan housujaan puhki ;) Lahje oli alemman kuvan mukainen aloittaessani paikkauksen hahmottelemisen.


Lahje kannattaa aukaista ulkosauman puolelta tarvittavan kokoiseksi, koska ulkosauma on helppo korjata paikkauksen päätteeksi. Päällipaikan sijaan leikkasin reiän suuremmaksi, tässä tapauksessa pääkallon muotoiseksi.


Huolittelin paikkakankaan ylä - ja alareunan sekä silitin sen oikealle puolelle kaksipuoleisen liimakankaan. Liimakankaaseen täytyy muistaa leikata kuviota hieman suurempi aukko. Seuraavaksi silitin kankaan oikeaan kohtaan lahkeen sisäpuolelle ja tikkasin applikaation tavalliseen tapaan.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Batiikki-värjätty college-huppari


Eurokankaan kilokankaista löytyi batiikkivärjätty college-palanen, joka miellytti silmääni. Välillä näin kankaassa taivaan ja välillä seinän, joka huusi tarvitsevansa graffitin kylkeensä. Taivas kuitenkin voitti (lue: en saanut hahmoteltua graffiti-applikaatiota), ja päädyin applikoimaan rintamukseen lentokoneen siluetin.  Hupparin malli on Pentagram koossa 146 (Ottobre Design(4/2013). Huppu on "kiertyvä" eli jatkettu olkasaumoihin saakka molemmilta puolilta. Helmakäänteeseen käytin jälleen peitetikkiä nurinpäin :) Paita oli kakkosluokkalaiselle ilmeisen mieluinen.


tiistai 29. lokakuuta 2013

Huppareita Kaunosta


Olen oppinut pitämään applikoinnista :) Kaksi nuorinta poikaakin saivat omat hupparinsa kaunosta, ja applikoin niihin kyniä kuten vanhimman poikamme paitaankin. Kaavana on tässä 110 senttisessä Beagle Boy (Ottobre Design 4/2013).


Applikoinnit ovat velouria ja trikoota. Ompeleena käytin kolmiaskel siksakkia, josta tulee mielestäni ainakin tällaisiin kauniimpi jälki kuin tavallisesta siksakista.


Huppua muokkasin siten, että se jatkuu molemmilla olilla lähes olkasaumaan asti. Tällä tavalla leikattuna huppu "kiertyy" ja asettuu hieman eri tavalla. Hupun korkeutta jatkoin myös hieman, jotta sen pystyy edlleen pitämään myös päässä.


Ekaluokkalaisen huppari puolestaan on leikattu muokatulla Pentagram-kaavalla (Ottobre Design 4/2013), jossa huppu on myös jatkettu lähes olkasaumaan asti. Kaikilla pojilla on nyt kauno-hupparit hieman erilaisilla applikaatioilla. Alunperin suunnittelin tekeväni johonkin paitaan penaalin, joka olisi toiminut samalla taskuna, mutta loppujen lopuksi en keksinyt mistä materiaalista ja väreistä sen olisin toteuttanut.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vetoketjukauluksellinen raglanpaita Metsolan Kaunosta


Ihastuin välittömästi Metsolan vihreään Kaunoon, ja mikä parasta, se sopii mielestäni myös isommille pojille.  Sain vinkin paikallisen ompeluporukkamme palstalla, että kangasta on saatavana liikkeessä,  ja kotiin täytyi tietenkin kurvata sen kautta. Pojillamme on menossa "hupparikausi", mutta sitkeästi yritän tasitella vastaan tekemällä välissä näitä "huputtomia huppareita" :D Kaavan pohjana on Be Careful Out There koossa 146. Laitoin vetoketjun raglansaumaan ja hupun korvasin pystykauluksella.


Paidan takapuolelle applikoin kynän. Applikoinnista on alkanut vähitellen tulla mukavaa. Oikeanlainen paininjalka oli ilmeisesti avain :)


torstai 3. lokakuuta 2013

Roosanauha-keräys: Tehdään hyvää yhdessä


Tiedätkö mikä on Roosanauha? Se on rintasyövän kansainvälinen symboli. Huomenna, perjantaina
4.10 on virallinen Roosanauha päivä ja ompeluryhmä Saumanvara järjestää tempauksen, jolla keräämme varoja lahjoituspottiimme huutokauppaamalla ompelemiamme tuotteita. Kuvassa näkyvä setti on huutokaupattavana samaisessa tempauksessa <3

Huutokaupattavat tuotteet löytyvät Piilo -lastenvaate kirpputorin Roosanauha-huutis kansiosta. Huutokauppa alkaa 4.10 perjantaina klo 8:00 ja kestää ilta 20:00 saakka. Voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä Savalaisten sydämestä-keräyksen sivulle (kommenttikenttään mainitaan kohteen numero ja myyjän nimi). Huutamasi tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.

Piilo Kirppiksen sivuille tästä
Suoraan Piilo Kirppiksen Roosanauha-huutokaupan kansioon tästä
Piilo Kirppiksen järjestämä tapahtuma täällä
Savalaisten sydämestä-keräyksen sivu tästä
Ompelemani setti löytyy huutokaupassa täältä



Kuva bodystä vielä takapuolelta. Pääntiessä pieni halkio ja nappi helpottamassa pukemista. Koko noin 86. Pitkät, napakat hiharesorit tuovat lisää käyttöikää ja toisaalta mahdollistavat vaatteen käyttämisen jo aiemmin vaikka hihat olisivatkin alkuun liian pitkät :) Etupuolella pääntielle kiinnitin Swarovskin pinkkejä strasseja ja toiseen hihaan applikoin "helminauhan".


Ompelin tyttärellemme samanlaisen setin, ja tässä pieni-neiti uudessa kostyymissään <3 Tein molemmista seteistä samankokoiset, ja tuo n. 86 on vielä hieman suuri typykälle, vaikka hän onkin ottanut pienen kasvupyrähdyksen vastikään.

 Bling, bling


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pentagram-huppari DC-applikoinnilla


Toinenkin koululaisistamme sai "DC"-hupparinsa jo jonkin aikaa sitten. Ompeluksen postaaminen vain on viivästynyt, koska paita on ollut kovalla käytöllä ja sitä myötä pyykissäkin jo useita kertoja (lue: likainen aina, kun kuvaaminen on muistunut mieleeni). Materiaali on harjattua collegea kangastukusta, resorit Hannan kankaasta ja Metsolasta.  Mallina on Ottobre Design(4/2013) Pentagram muunnelma koossa 134.

Minua alkoi hieman huvittamaan tässä tuotemerkin kopioimiskuviossa vallitseva tilanne ompelijoiden kesken: isoveljensä diicii-huppari postauksen jälkeen sain privaatisti muutamia viestejä, joissa kerrottiin, että samaa on harrasteltu muuallakin-aika harva vain tohtii sitä julkisesti myöntää (pari virkistävää poikkeustakin löytyi :)). Periaatteessa kyse on samasta asiasta, applikoipa sitten esimerkiksi jonkin lisenssillä suojatun hahmon, jonka kuvan on jäljentänyt netistä, tai tunnetun logon omaan käyttöönsä- logon tekeminen vain aiheuttaa helpommin "pahennusta". Toisaalta "paheksuvat" henkilöt saattavat replikoida esimerkiksi Metsolan tai MeAndI:n tuotteita silmää räpäyttämättä :D Olipa niin tai näin, oma kantani on, että jokainen tyylillään niin kauan kuin ompelukset ovat omaan käyttöön eivätkä ole kenenkään yrittäjän toimeentulosta pois  :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Huppari "diicii"-tyyliin

Toipilaana ollessahan on hyvä tunnustaa ompelusyntejään: tulee päivitettyä puuttuvat ompelukset blogiin ja saa sitten vähän kuin aloittaa puhtaalta pöydältä parannuttuaan ;) Tilasin Pfaff Ambitioniini 9mm applikointijalan kolmatta viikkoa sitten ja viime viikolla jalan viimein kotiuduttua päätin oitis kokeilla josko tuo uusi apuväline olisi avain applikointionneen. Ja tässä tulee nyt applikointiin liittyvä tunnustus: Isoimmat pojat olivat pitkään kärttäneet, että tekisin heille "diicii-hupparit". Ajatus tunnetun merkin kopioimisesta vaatteeseen potki hiukan vastaan, mutta sitten sain vakuutettua itselleni, että koska paidat tulevat vain omaan käyttöön kyse onkin ehkä vain pienestä "synnistä" ;) Applikaatio on joustofroteeta, jonka nurjalta löytyy niin tavallinen kuin kaksipuolinenkin liimakangas. Hupparikankaan nurjalla käytin irtirevittävää tukikangasta. Törmäsin myös jossain mainintaan, että kolmiaskel sik-sak on koneessani se varsinaisesti applikointiin tarkoitettu ommel, joten se pääsi myös testiin. Täytyy todeta, että avoimella jalalla applikointi oli aivan eri maailmasta kuin normaalilla paininjalalla: näkyvyys työhön on koko ajan ja ainakin minulla lopputulos on huomattavasti parempi kuin aiemmat yritelmäni. Toki parantamisen varaa löytyy aina, mutta tästä applikaatiosta jäi ensimmäistä kertaa "hyvä fiilis" :)


Hupparin omistaja lähdössä koulukuvaukseen <3 Kaavana jo tutuksi muodostunut Pentagram muunnelma Oottobre Design(4/2013). Kangas on harjattua collegea kangastukusta ja sininen resori Metsolasta. Hupun koosta jälkikasvu esitti kritiikkiä- kuulemma huomattavasti isompi pitäisi tehdä seuraavaan huppariin. Samaisessa yhteydessä kävimme myös keskustelua, että seuraavat paidat ovat sitten WelhoCollection merkillä. Täytynee hahmotella logosta sellainen, että WC-paidat saavat kannatusta perheen nuorisossa :D 
 

En vuorittanut huppua, vaan ompelin saumurisauman päälle mustan puuvillanauhan, ja kyllähän se tekee heti vaatteesta viimeistellymmän näköisen. Nyt pohdin, että pitääkö sama temppu tehdä jo käytössäkin olleille kamppeille... Kaikkea sitä pitää mennä kokeilemaan ;D


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kisuliini - the Troublemaker ;)


Looking for trouble - who? Me? Erikalle tällä kertaa vähän rock-henkisempi kokonaisuus. Body on Ottobren Kisuliini kaavalla (6/2012). Bodyyn liittyy hauska tarina ja voisinkin nakata tähän alkuun kuva-arvoituksen. Mömmö ja pappa toivat lomareissultaan pikkulikalle uuden paidan. Näetkö kuvassa jotain outoa?

 

Näinpä juuri! Äitini oli revennyt kotona huomatessaan, että tulipas ostettua tyttärentyttärelle k-o-i-r-a-n paita XD Muutoin paita teksteineen oli oikein mieluinen, joten sehän piti tuunata käyttökamppeeksi. Raitatrikoon ostin tätä tarkoitusta varten jo aiemmin hamsuista, tuunausprojekti on vain odottanut inspiraatiota tähän saakka.


Bodylle piti tietenkin saada kaveriksi räväkkä hamonen. Samalla sain syyn (viimeinkin) kokeilla uuden koneeni applikointiominaisuuksia. Hameen kiilat ovat kierrätysfarkkua ja samaa raitatrikoota kuin bodyssakin. Kalloapplikaatio on puuvillaa ja toteutettu suhteellisen vaativissa olosuhteissa hameen omistajan härpätessä sylissä aplikoinnin ajan- ei siis ole ihan jokainen kaarre huippuunsa hiottu ;) Vaihdoin saumuriin toisen neula- jasiepparilangan punaisiksi tuomaan ilmettä helman huolitteluun. Rypytin helmaan myös pehmeän verkkotyllin koristeeksi.  Vyötäröllä on kaksinkertainen, musta resori. Testasin samalla koneen kirjoitusommelta -onpahan ainakin  selvää, että kuka on "hankaluuksi etsimässä" ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...