tiistai 31. joulukuuta 2013

Paratiisin puutarhaa kolmessa sukupolvessa


Ompelin ruskeasta Paratiisin puutarhasta joulumekot itselleni, pikku-E:lle sekä äidilleni joulupakettiin. Erikan mekko on malliltaan samanlainen kuin edellisen postaukseni punainen tonttumekko. Omasta ja äitini mekoista tein samanlaiset: vuoritettu hiippahuppu, jossa kiristysnyöri reunassa, pitsivetoketju, pitkät hihansuuresorit ja kaaritasku. Kaavan pohjana on Linnelin MIW.


Joulupukin tulo hieman jännitti Erikaa, ja rohkaisuksi tässä nautitaan tädin kanssa kettukarkkia <3
 
 

 Tässä toivutaan äidin sylissä kuumeesta <3



Tämä tonttulakki on typykälle niin mieluinen! Kuinkahan raaskin ottaa sen pois käytöstä pian, kun joulu pitää korjata odottamaan vuoden 2014 joulua...

maanantai 30. joulukuuta 2013

Tonttutytölle mekkonen


Punaisesta Paratiisin puutarhasta riitti haalarin lisäksi vielä mekkoonkin <3  Hiippahuppu, pitkät hihansuuresorit ja nappilista. Näitä on tullut tehtyä :D Sovituskuvia ei ole valitettavasti juuri nyt saatavilla: ennen joulua tohinaa oli niin paljon, että mekko ehti likaantua aina ennen kuin ehdin kissaa sanoa ja nyt olemme sairastaneet koko perhe korkeaa kuumetta Tapaninpäivästä lähtien-  pukukoodina yöpaita. Mekko on "pitkä", mikä toimii nykyisin, kun neitiskä juoksentelee eikä konttausvaraa tarvitse ottaa huomioon.



Tässä vielä lähikuvaa taskunsuusta. Lenkkipitsi taskunsuuresorin alla on oikeasti jostaville kankaille tarkoitettua nappi- tms. nauhaa, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Omani olen hankkinut paikallisesta kivijalkaliikkeestä, Kangasvillasta.

Nuorten herrojen tonttulakkiaskartelut


Nuorilla herroilla oli pikkujoulukutsut muutamille kavereilleen ennen joulua. Samaisena iltapäivänä käydessäni Sinooperissa mukaani tarttui kankaalle tarkoitetut kohovärit ja ajatus ohjelmanumerosta pikkujouluihin: kotiin päästyäni surautin muutaman tonttulakin ja illalla jokainen pikkujouluvieras sai koristella oman tonttulakkinsa. Oli mukavaa nähdä, että lapset innostuivat askartelusta, vaikka nuo 7-8 -vuotiaat aluksi epäileväisiä asian suhteen olivatkin. Värin täytyi kuivua vähintään 12 tuntia, ja koska väriä oli paikoin runsaasti veinkin lakit kuivumaan saunaamme, jossa on ainavalmiskiuas. Ilman olisi kuivuminen kyllä vienyt enemmän aikaa :D Pojat veivät lakit ystävilleen seuraavana aamuna kouluun.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kummitytölle mekkonen Waterlilysta


Nuorin kummityttömme sai joululahjaksi huppumekon Metsolan puna-sinisestä waterlilystä. Ompelin mekkoon myös kaaritaskun, jonka kiinnitin peittarin leveällä kolmineulatikillä nurjalta. Taskunsuun resorin alle kiinnitin lenkki-"pitsin". Hiharesoreista löytyy saumasta samaista lenkki-pitsiä myös punaisena. Taskunsuiden tai päänteiden pitsinkiinnitys sujuu peitetikkikoneella ja kantinkääntäjällä vaivattomasti, kun ompelee pitsin ensin ompelukoneellaa paikoilleen pitkällä pistolla. Tällä tavalla pitsi kulkee helpommin tasaisesti ja näkyviin jää saman verran varsinaisen kantin alta.  Janomen omistajille vinkiksi, että liukusäädin kannattaa säätää hieman paksummalle kuin normaalisti.

Wave-mekot pukinkonttiin

Kummityttömme ja siskonsa joulupakettiin pakkasimme mekot Metsolan sinisestä Wavesta. Tehosteeksi laitoin pääntien kanttauksen alle pinkkiä "pompulanauhaa" ja helmakäänteen ompelin pinkeillä langoilla. Käänteisiin olen käyttänyt viimeaikoina paljon peitetikkikoneen kolmineulaista tikkiä "nurinpäin". Sillä saa mielestäni kivasti ilmettä viimeistelyyn. Kankaasta täytyy mainita sen verran, että olipahan harvinaisen kettumainen leikattava, varsinkin kun kuvio oli aavistuksen painettu vinoon. Väri on kuitenkin ihanan raikas ja lopputulos toivottavasti pienille neideille mieluinen :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Kukkaro Marimekon Nadjasta

Joulukiireiden jäljiltä on purkamatta kymmenkunta blogipostausta. Mitä enemmän niitä kertyy, sen hankalammaksi purkamisen aloittaminen käy...  Meillä on tapana muistaa lasten opettajia ja  "tarhan aikuisia" jouluna ja keväällä lomien alkaessa. Esikon opettaja on ymmärtääkseni melkoinen Marimekon ystävä, ja hänelle teimme kukkaropussukan Marimekon Nadjasta. Mukaan meni lasten askartelema Lumiukkosoppa. Kukkaroon piirsin kaavan, joka koostuu kolmesta kappaleesta.  Sivukappale tuo kukkaroon lisätilaa ja avartaa suuaukkoa.



torstai 12. joulukuuta 2013

"Tonttu"-haalari


Pikkuinen tonttu hyppeli näin,
 jalassa tossut väärinpäin.
 Pikkuinen tonttu huuteli näin:
 Tästä se joulu alkaa!
 Tip tap huuteli näin,
tip tap, huuteli näin:
 Tästä se joulu alkaa!
 

"Tonttu-puku" Verson Puodin ihanasta Paratiisin puutarhasta <3 Väri on niin herkullinen! Tästä odottaa vielä leikeltynä mekkokin neidille, kiitos Puodin runsaan mittomisen. Raitaresorin olen ostanut Pehemiältä. Tästä tuli mielestäni jouluinen, hyvänmielenpuku :)


Haalarin kaavan olen muokannut itse, esikuvana Verson Puodin "muista ilo"-jumpsuit. Tytär on mennyt niin venähtämään, että aiemmin tekemäni posliinikoira-, sokerihiiri- ja perhosprinsessa -jumppikset ovat kaikki käyneet kittanoiksi (kyynel).  Tokihan tilanne antaa nyt hyvän syyn ommella lisää näitä suurempia.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Villikko pukeutuu pikku-kettuun


Ompelin Pikku-Eemelille pahimpaan yökkäripulaan överihaalarin :D Ommellessa hiukan epäilytti, että mitä tästä oikein syntyy, kun haalarissa on "kaikki mahdollinen": väriä, raitaa ja vieläpä pitsivetoketjukin. Lopputuloksesta kuitenkin tykkää sekä äiti että tytär. Kaavana haalarissa on hieman muunneltu Villikko (Ottobre Design 1/2013). Muutin mallia siten, että ompelin lahkeiden haaraosan kiinni ja lisäsin etukappaleelle vetoketjun. Kangas on ihanan pehmeää Riemulin kettua, raitaresorin olen tilannut Pehemiältä ja pitsivetoketjun Selialta. Pitsiketjun alapää aiheutti hetken päänvaivaa, mutta sitten päädyin pyöristämään sen saksilla siten, että malli vastaa sivuja, ja "sulattamaan" leikkuupinnan purkaantumisen estämiseksi. Villikosta täytyy mainita sen verran, että mallissa lienee lyhyt olka-haara mitta: vaikka neitiskämme piskuinen onkin jouduin ottamaan olka-haara- mitan koosta 86 ja muuta koosta 80. Vetoketjun tukemiseen kokeilin ensimmäistä kertaa irtirevittävää tukikangasta. Leikkasin suikaleet, jotka saumuroin suoraan reunoihin, ja vetoketjun kiinnittämisen jälkeen leikkasin vain ylimääräiset pois. Kätevää ja nopeaa :)


...ja se pikku-kettu sanoo kuulemma "hau" <3


lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulunodotusta ja Lumiukko-soppaa


Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukko-soppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan veteen liemi keittele,
ja kuivatut lumipallot mukaan heittele
lopuksi vielä kunnolla lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä,
saat näyttää pakkasukolle kieltä!


Ihanaa joulunodotusta kaikille! Kiirettä pitää arjen koukeroissa ja päivitykset ovat olleet erittäin harvassa. Lisäksi tähän vuoden aikaan kun ei kaikkia valmistuneita ompeluksia pysty edes esittelemään ennen kuin Ukko Punanuttu käy kierroksellaan. Tänään pidimme lasten kanssa joulutervehdys-pajaa ja askartelimme Lumiukko-soppa pusseja. 

Yhteen pussin tarvitset:

1 kpl kaakaojauhe pss
1 kpl joulukeppi
vaahtokarkkeja
paperipäällysteisiä suklaakarkkeja

Lisäksi:

Kartonkia
Läpinäkyvä pakastepussi
Niittari


perjantai 22. marraskuuta 2013

Kanga ja Roo go Kangaroo


Täällä pohjoisessa meillä on yksi iso oneglma: lähimpään Marimekon tehtaanmyymälään on  reilut 600 kilometriä, ja siten Marimekon trikoita liian harvoin saatavilla. Yllätyksekseni paikallisella Marimekon jälleenmyyjällä olikin tarjolla muutamaa Marimekon kuosia kolmen metrin pakkauksissa. Leveä musta-harmaa raitatrikoo  lähti kotiin, ja siitä syntyi meille tytöille Kangaroo-mekot (inspired and instructed by Stanna). Omassa mekossani pohjana on Linnelin Make It Work ja Erikan mekossa Little Elephant reilusti muokattuna. Samistelua <3


Karkuun!!!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Skeittaria koululaisille

 

Skeittari-joustokollege oli heti ensinäkemältä sellainen, että tiesin sen olevan mieluinen meidän koululaisille. Kangas sattui sopivasti tulemaan vastaan Hannan kankaan tarjonnassa, joten tokihan sitä piti hupparivaroiksi hankkia. (Meneeköhän tämä hupparivillitys ohi muksuilta jossain vaiheessa?!) Ekaluokkalaisen hupparin tein kokonaan skeittarista ja tokaluokkaiselle puolestaan vain etumuksen. Kaavana molemmissa on hyväksi havaittu, muokattu versio Pentagramista (Ottobre Design 4/2013) Musta joustocollege on myös HK valikoimasta. Molemmissa paidoissa on musta resori helmassa.



Pelkäsin, että hupparista, johon tein skeittarista vain etukappaleen, puuttuisi yhtenäinen punainen lanka. Ratkaisuksi mallailin oranssinvärisiä resoreita, mutta koska minulla ei ollut juuri oikean väristä, hylkäsin tämän vaihtoehdon. Viimein päätin leikkoa yhden skeittarin ja applikoida sen toiseen hihaan. Applikoinnin toteutin taas kolmiaskelsiksakilla.Kolmiaskel sopii mielestäni erityisesti trikoolle, ja sillä saa helposti siistin reunan. Puuvillan kanssa tikki ei toimi ihan yhtä hyvin. (Kuvassa hiha ei ole täysin tasaisella alustalla, mistä  johtuen oikea alareuna näyttää epäsymmetriseltä)


torstai 14. marraskuuta 2013

Pääkallo-paikka housunpolveen



Meillä rikkinäiset housunpolvet ovat tavallinen ellei jopa useasti esiintyvä löydös, eritoten isommilla pojilla.  Esikoisen housunpolven paikkasin applikoimalla farkkuun pääkallon. Täytyy toivoa, ettei lopputulos innosta riiviöitä ainakaan tietentahtoen kuluttamaan housujaan puhki ;) Lahje oli alemman kuvan mukainen aloittaessani paikkauksen hahmottelemisen.


Lahje kannattaa aukaista ulkosauman puolelta tarvittavan kokoiseksi, koska ulkosauma on helppo korjata paikkauksen päätteeksi. Päällipaikan sijaan leikkasin reiän suuremmaksi, tässä tapauksessa pääkallon muotoiseksi.


Huolittelin paikkakankaan ylä - ja alareunan sekä silitin sen oikealle puolelle kaksipuoleisen liimakankaan. Liimakankaaseen täytyy muistaa leikata kuviota hieman suurempi aukko. Seuraavaksi silitin kankaan oikeaan kohtaan lahkeen sisäpuolelle ja tikkasin applikaation tavalliseen tapaan.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Hannu ja Kerttu tunika


Hannu ja Kerttu-satu ei ole koskaan ollut suosikkejani "synkkyytensä" vuoksi. Lillestoffin Hannu ja Kerttu jerseystä on kuitenkin synkkyys kaukana, ja siitä syntyi Erikalle hihaton tunika LittleElephant kaavalla (Ottobre Design 3/2013). Tunikan pariksi ompelin legginsit (Ottobre Design 4/2012) pilkullisesta puuvillatrikoosta. Tunikan helman jätin rypyttämättä ja kanttaamatta, ja sen sijaan vain käänsin sen. Setistä tuli mielestäni ihanan värikäs <3 Neiti on kasvanut jo sen verran isoksi, että hän alkaa vähitellen ottamaan itsekin kantaa pukeutumiseensa. Jotkin asut ovat selkeästi mieluisampia kuin toiset, ja tämä asu sai osakseen peilailua ja hykertelyä :)


maanantai 11. marraskuuta 2013

Isille Onnenpotku


Kiitoksia sille henkilölle, joka  jakoi ideansa "onnenpotkusta" Saumanvaran ompeluryhmässä :) Sen innoittamana ompelin rakkaalle aviomiehelleni isänpäiväpakettiin bokserit, joiden takapuoleen painoimme pikkuneidin kanssa pienen onnenpotkun <3 Neiti tiitteränä esitteli jalkaansa isänpävän aamuna lahjan antamisen jälkeen, ja hyvin näkyi muistuvan mieleen, että "minähän olin mukana tässä askareessa". Boksereiden kaava on sama kuin kekkis-boksereissa (ratkoin Dressmanin valmisbokserit)


Pojat olivat kaikki askarrelleet pakettiin jotain omin käsin: puinen ristinolla-peli, keraaminen leppäkerttu paperipainoksi ja heijastin. Lasten tekemät lahjat ovat ihan parhaita <3 Papalle ja Ukille pojat leipoivat itse muffinsit, ja lopputulos alkoi olla jo sitä luokkaa, että tämä äiti voi pian ulkoistaa leipomisen jälkikasvulle :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kehyskukkaroita


Taisin johonkin jo kommentoida, että Kauno-joustis loppui, mutta olin ehtinyt unohtaa nämä leirillä ommellut kehyskukkarot. Kukkarot ovat tosin niin suuria, että niitä lienee parempi kutsua pussukoiksi :) Joustofroteekin soveltuu kukkarokäyttöön hyvin, kun muistaa silittää nurjalle tukikankaan. Meillä on tapana muistaa opettajia joululoman alkaessa, ja näistä vasemmanpuoleinen päässee poikien opettajan pakettiin joulukuussa. Kauno-kangas on "puhututtanut" opeja, ja toivottavasti siitä tehty pussukka pääsisi käyttöön vaikka penaalina :) Oikeanpuoleinen tekele puolestaan on malliesimerkki siitä "kuinka-ei-kannata-tehdä", ja se jäänee omaan käyttööni.


Käydäänpäs läpi mikä meni pieleen, niin toivottavasti joku muu säästyy samalta virheeltä :) Oikeanpuoleisessa kukkarossa vika on siis liian ahtaassa suuaukossa. Pienemmässä kukkarossa tämä ei olisi  niin suuri ongelma, koska käden ei ole tarkoituskaan mahtua pussin sisälle. Kukkaronteon opettaja (kiitoksia ohjeista) yritti tätä minulle vinkata, mutta en hahmottanut ongelmaa ennen kuin tein virheen käytännössä.


Tässä vielä suuaukot toisesta kuvakulmasta. Ongelmatapaus on tehty kaavalla, jossa yläosan leveys on sama kuin kehyksen leveys. Suuaukkoon ei liimaamisen jälkeen jää "aukeamisvaraa". Jotta tältä ongelmalta välttyy, tulee kaava leventää heti ylhäältä alla olevan kuvan mukaisesti.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Kekkis-bokserit

Vähiin käy Kesämies Kekkonen ennen kuin loppuu kokonaan :D Ompeluleirillä alkanut bokserivillitys tarttui minuunkin, ja niinpä näytin isännän "Man Underweareille" ratkojaa saadakseni istuvat kaavat. Varsinaista bokserikuminauhaa minulta ei löytynyt varastostani, joten päädyin tekemään näihin kuminauhakujan. Keskietukappaleeseen olisi tietysti voinut keskittää kuvion, mutta huomatessani mokan päätin antaa olla, koska kyseessä ovat koevedokset.


Keskikappale ommellaan kaksinkertaisena. Tikkasin myös sivut ja pussitin haarakiilasauman, jottei "herkkikset" hankaudu "ruvelle". Oli kuulemma herttaisesti ajateltu :D




Batiikki-värjätty college-huppari


Eurokankaan kilokankaista löytyi batiikkivärjätty college-palanen, joka miellytti silmääni. Välillä näin kankaassa taivaan ja välillä seinän, joka huusi tarvitsevansa graffitin kylkeensä. Taivas kuitenkin voitti (lue: en saanut hahmoteltua graffiti-applikaatiota), ja päädyin applikoimaan rintamukseen lentokoneen siluetin.  Hupparin malli on Pentagram koossa 146 (Ottobre Design(4/2013). Huppu on "kiertyvä" eli jatkettu olkasaumoihin saakka molemmilta puolilta. Helmakäänteeseen käytin jälleen peitetikkiä nurinpäin :) Paita oli kakkosluokkalaiselle ilmeisen mieluinen.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kangaroo Marimekon Unikosta


Viime viikonloppu vierähti hyvässä seurassa ommellen, kun PPOI:n naiset kokoonnuimme leirille perjantaista sunnuntaihin. Etupäässä ompelin lapsille käyttövaatetta, mutta leirin viimeisenä ompeluksena valmistui itselleni Kangaroo-mekko. Kiitokset Kangaroo-mekon äidille Stannalle sekä ideasta että neuvoista :) Mekon pohjana on Linnelin Make It Work, jota muokkasin ohjeiden mukaan paremmin mitoilleni sopivaksi. Halusin mekkoon myös hupun ja tein kokeeksi kaavan mukana tulleella kaavalla sellaisenaan, ompelin vain hupun keskietusauman yhteen vetoketjun sijaan. Vuoritin hupun ja laitoin myös sirkat nyöriä varten. Nyt odottelen, että sopiva nyöri ja helmet tai muut vastaavat nyörinpäät tulevat vastaan. Trikoo on Marimekon Unikkoa ja taskupussi Hannan kankaan pinkkiä trikoota.


Leirille ei tullut kukaan nukkumaan ja sen kyllä huomaa vaikka nyt eletään jo keskiviikkoa ;) Jatkoin heti maanantai aamuna Helsinkiin työreissulle lähes "samoilla silmillä", ja  tässä varoittava esimerkki miltä saattaa näyttää sen jälkeen, kun PPOI kokoontuu ;) Nauru tosin pidensi ikää vähintäänkin sen kymmenen vuotta :) Kiitoksia kaikille mukana olleille <3

Have a Creepy Halloween!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Huppareita Kaunosta


Olen oppinut pitämään applikoinnista :) Kaksi nuorinta poikaakin saivat omat hupparinsa kaunosta, ja applikoin niihin kyniä kuten vanhimman poikamme paitaankin. Kaavana on tässä 110 senttisessä Beagle Boy (Ottobre Design 4/2013).


Applikoinnit ovat velouria ja trikoota. Ompeleena käytin kolmiaskel siksakkia, josta tulee mielestäni ainakin tällaisiin kauniimpi jälki kuin tavallisesta siksakista.


Huppua muokkasin siten, että se jatkuu molemmilla olilla lähes olkasaumaan asti. Tällä tavalla leikattuna huppu "kiertyy" ja asettuu hieman eri tavalla. Hupun korkeutta jatkoin myös hieman, jotta sen pystyy edlleen pitämään myös päässä.


Ekaluokkalaisen huppari puolestaan on leikattu muokatulla Pentagram-kaavalla (Ottobre Design 4/2013), jossa huppu on myös jatkettu lähes olkasaumaan asti. Kaikilla pojilla on nyt kauno-hupparit hieman erilaisilla applikaatioilla. Alunperin suunnittelin tekeväni johonkin paitaan penaalin, joka olisi toiminut samalla taskuna, mutta loppujen lopuksi en keksinyt mistä materiaalista ja väreistä sen olisin toteuttanut.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Haaste ja kurkistus Velhonviitaan

Sain mukavan haasteen Annelta (Yksi pieni käsityöblogi)

Haaste menee seuraavanlaisesti:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut, ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.

1. 11 asiaa itsestäni...

  1. Olen erittäin helposti innostuva ja minulla on usein (aina) pakonomainen tarve tehdä jotain. Nukkuessani olen kuulemma aika rauhallinen ;)
  2. Minulta löytyy monenlaiset (erikoisemmatkin) harrastusvälineet itseltäni. Tämä siitä syystä, että mieheni urheilu-ura vie hänet usein pois kotoa, ja näin olemme järjestäneet minulle mahdollisuuden harrastaa.
  3. Joskus minua harmittaa, että lopetin oman aktiiviurheiluni.
  4. Rakensimme talomme suureksi osaksi kaksin, työnohessa ja tuolloin kolmen lapsen kanssa. Ei siis paljoa aina järki päätä pakota, kun prokkiksiin lähdetään ;)
  5. Minulla ei ole mitään kontrollia salmiakinhimon iskiessä. Syön niin kauan kuin karkkia on jäljellä. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että tuloksena on etovaolo :p
  6. Meillä on neljä lasta, jotka ovat kaikki ns. helppoja. Useimmiten siis niin ompelu kuin työntekokin onnistuu lasten kanssa. Toki kaikki tämä vaatii "säätöä" koska pelkät arkirutiinit vievät paljon aikaa.
  7. Arjen pyörittäminen neljän lapsen, vaativien päivätöiden ja mieheni urheilun ohessa aiheuttaa sen, että näemme "omaa porukkaamme" liian harvoin ystävistä puhumattakaan.
  8. Käytämme äärimmäisen vähän puolivalmisteita tai valmisruokia, ja yritän lisäksi välttää mikroaaltouunin käyttöä. Ruoan suhteen pipo siis jonkin verran kiristää...
  9. Rakastan Chileläisiä, voimakkaita, tanniinisia punaviinejä!
  10. Leipoisin enemmän, jos joku muu kuin minä söisi leipomukset :D
  11. Minun väliaikaisompsu on hävityksen kauhistus! Käytän liikenevän ajan ennemmin ompeluun kuin ompsun siivoamiseen :D

2.  Minulle annetut kysymykset:

  1. Mitä kuulet juuri nyt? Kotikonttoripäivä tyttären sairastessa. Nuhanenä lauleskelee tuossa vieressä, taitaa olla unilaulua... :) 
  2. Jos olisit sakset, millaiset sakset olisit? Pienet, vanhat, koristeelliset ompelusakset :)
  3. Tapetti vai maali?
    Sekä että. Meillä on muutamia hiuekn erilaisempia tapetointeja kotonamme.



    Porrasaukon katto


     Vanhimman pojan huone. Tapetti on koko seinän kokoinen, tässä näkyy vain osa.

    Keskimmäisen pojan huone. Huoneen takaseinä on lisäksi maalattu mattamustalla, jossa on tähtihileitä tuomassa lisää "avaruuden tuntua"


    Nuorimman pojan huone. Tämäkin tapetti on koko seinän kokoinen, mutta kuvassa näkyy vain osa.


    Keittiön seinät puolestaan rappasin "rouheiksi" ja lakkasin. Minä <3 mun keittiö
     
  4. Mottosi?
    Good Girls Go to Heaven, Bad Girls Go Everywhere :D 
  5.  Milloin olet muuttanut viimeksi?
    2.5v sitten
  6. Minkä käsityön sait viimeksi valmiiksi?
    Paidan
  7. Mandariini vai omena?
    Omena
  8. Nautitko kynttilöistä?
    Voi kyllä <3

  9. Pohjoisin paikka missä olet käynyt?
    Saariselkä
  10. Eteläisin paikka missä olet käynyt?
    Kanaraiansaaret :p
  11. Maailma olisi parempi paikka, jos...
    Ääriryhmiä, niin uskonnollisia kuin poliittisiakaan, ei olisi olemassa.

3. Minun 11 kysymystä haastetuille... 

  1. Mitä on seuraavaksi paininjalan alla?
  2. Mikä on erikoisin ruoka, jota olet valmistanut? Reseptit jakoon :D
  3. Vaivaako kuosiähky?
  4. Paheesi liittyen käsitöihin? Toki muistakin saa avautua ;)
  5. Paras kaava itsellesi?
  6. Suosikki kangaskauppa perusteluineen?
  7. Punainen vai valkoinen?
  8. 2 vai 4 rengasta ?
  9. Mitä aiot seuraavaksi opetella käsitöiden saralla?
  10. Pesitkö ikkunat tänä vuonna?
  11. Paras paikka kotona?

4. Minut haastoi...

    Anne (Yksi pieni käsityöblogi) Linkistä vierailulle :)

5. Haastan... 

Tämä haaste oli erittäin kiva siinäkin mielessä, että pävittelinpäs pitkästä aikaa omaakin lukulistaani ja etsiskelin uusia seurattavia blogeja :) Usein aika on niin kortilla, että tulee seurailtua vain niitä "vanhoja" ja tuttuja.
    1. VaahtokarkkiMonsteri
    2. Annen Lasipuoti
    3. Tinniina
    4. Pullaposken maailma 2
    5. Ihmevaate CaMini
    6. Puolivillainen ploki
    7. Piiloaitta
    8. Siviä
    9. Kummala
    10. Omatekele
    11. Noranda


       
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...