keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Olohuoneen pöytä


Yritän laitella kotiin hiukan keväistä ilmettä, ja tämän olohuoneen kevätasetelman myötä päätin jakaa hiukan erilaisen tekemäni käsityön. Ompelukoneen ja saumurin lisäksi surisuttelen säännöllisesti vähän järempiäkin laitteita, jotka ovat tarkoitettu etupäässä puuntyöstöön.


Tämä olohuoneenpöytä on koottu tammilevystä "uivin" liitoksin ja jalkojen virkaa toimittaa teollisuusvaunun pyörät. Tykkään <3 


Pinta on rosoinen, myyjän mukaan jopa kakkoslaatuinen. Tämä puoli tietenkin piti laittaa paraatipuolelle. Alapuoli on täysin sileä ja tylsä. Samasta puusta rakensimme myös suuren ruokapöytämme kannen.


Pöydällämme on nimikin: perhepiirissä häntä kutsutaan "vanhaksi pa****si" :D Nimensä pöytä sai kuvassa näkyvästä viestistä, jonka innokas puutyönmaikka oli jättänyt minulle työhöni sen jälkeen, kun oli tehnyt päätelmän, että työssäni olevat lyijykynän jäljet ovat vanhoja niittejä ja nauloja. Kyllähän saimme naurut entisöintiporukkamme tunnilla XD Materiaali oli nimittäin valmiiksi höylättyä, uutta puuta, jota olin ainoastaan porannut ja jyrsinyt omilla työkaluillani koulun tiloissa. Niitit ja naulat katosivat myös pyyhekumilla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...