keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Nappilistan ompelu

Napitushalkio tulee pojille oikealle puolelle ja tytöille vasemmalle puolelle (vasen ja oikea määräytyvät siten, että vaate ajatellaan tekijänsä päälle). Halkiovara ja halkiomerkin alapuoli on hyvä muistaa vahvistaa tukikankaalla. Tässä on minun tapani tehdä nappilista. Ohjeessa napitushalkio tehdään tyttövauvan bodyyn. Poikien nappilista syntyy samalla ohjeella kunhan muistat kääntää osat peilikuvaksi.


Aseta halkiovara etukappaleelle oikeat puolet vastakkain siten että halkiomerkit kohdistuvat. Ompele halkiomerkin "ympäri" suoralla ompeleella aavistuksen halkionpohjaan kapeneva ommel (n. 3mm etäisyydelle halkiomerkistä). 


Leikkaa halkio varovaisesti ompeleiden välistä. Varo katkaisemasta ommelta.


Käännä halkiovara ja aputikkaa saumanvara halkiovaran puolelle läheltä reunaa.


Ja sama toiselle puolelle...


Käännä halkiovarat etukappaleen nurjalle. Vasemmanpuoleinen halkioreuna taitetaan taiteviivaa (ks. kuvassa 1) pitkin nurjat puolet vastakkain napitusvaraksi.


Aputikkaa halkionpohja nurjalta puolelta.


Valmiina kanttaukseen ja nepitykseen :)

maanantai 28. tammikuuta 2013

Peruspaidan tuunaus: raglansaumaan nepparit


Keskimmäiselle koijarille oli myös paita leikottuna siilitrikoosta UFO-pinkassa. Inspiroituneena alueryhmän rouvien "kaulus+vetoketju raglansaumaan "-ompeluksista päätin yrittää saada peruspaitaan hiukan lisää ilmettä lisäämällä kanttauksen ja nepparit toiseen etukappaleen saumoista. Paidan kaava on Little Lamb Ottobre Design 4/2012 koossa 128, ja ainoa muutos tuo etusauman nepittäminen.


Aikani tupilastettua kanttauksien ja neppien kanssa mieheni kysäisi, että miksen laittanut valehalkiota ja siihen neppejä. Niin, olisinhan minä laittanut, jos olisin tajunnut ajoissa tehdä niin :D Ihan kivan erilainen tästä kuitenkin tuli. Ehkäpä kokeilen seuraavaksi sitä vetskaria tai vale-sellaista :)


Suosittelen myös kaikille pikkupalloilijoille kuvassa näkyvää verkkopussia: sen avulla säästyy äidin hermot ja jää monta kilahdusta tapahtumatta, kun treenataan pomputtelua sisätiloissa :D

perjantai 25. tammikuuta 2013

Mettäläiset

Ompeluryhmämme toteutti jonkin aikaa sitten oman uniikkikankaan yhteistyössä Hannan kankaan kanssa. Tämä retrokuosi on Leena Rengon käsialaa, ja tuttuun tapaan aivan ihana kuten Leenan kynästä saattaa odottaakin <3 Alunperin suunnittelin tekeväni muksuille hupparit, pikku-neidille mekon ja itselleni jotain, kunnes tajusin, että tulipahan tilattua kangasta liian vähän. Kuuluisat Vintagemekot kirjassa törmäsin Diana-malliin, josta intouduin sitten ompelemaan itselleni retroöverimekon pienin muutoksin. No, isommille pojille on lohista jemmassa; Äidin nyt vain piti saada mekkonsa, ja tirpparallalle myös :D


Mekko on lepakkohihainen, ja se on ommeltu neljästä kappaleesta (+ hihamansetit). Joustofroteen kuviokohdistus oli kohtuullisen työläs ja ratkojaa jouduin näyttämään koltulle muutaman kerran. Alkuperäisestä poiketen laitoin pääntielle ja helmaan kuminauhat. Erikan mekko on myös lepakkohihainen.

 
Vieläkin naurattaa, kun lupasin sovituskuvia "parempana tukkapäivänä". Imetys on vienyt n. puolet hiuksistani, joten hyvää tukkapäivää olisi saanut odottaa muutaman vuoden XD


Mekon etu- ja takapuoli ovat identtiset etupuolen halkiota lukuunottamatta.


Kai tätä voisi pitää vyönkin kanssa. Ainakin sitten, jos vyötärö joskus vielä löytyy ;)


Ystävällinen kanssaompelija vinkkasi taannoin sovitusnukke-poistosta: Nyt minullakin on suunnilleen mittojani vastaava nukke :) Nukesta oli yllättävän paljon iloa ompelun edetessä ja mallatessani kuminauhoja ja helman pituutta. Tässä kuvassa näkyy selvemmin myös mekossa oleva halkio.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Siili-paita miestenvärisillä resoreilla

Epätoivoinen yritys saattaa loput UFOt valmiiksi jatkuu ;) Lipahduksia on tullut tuon tuostakin (ja se sängynpääty on edelleen verhoilematta), mutta tänään palasin ruotuun ja pojista pienimmälle valmistui raglanhihainen paita siilitrikoosta. Malli on Little Lamb Ottobre Design 4/2012. Huomatkaa "miettenvälitet letolit", jotka jässikkä ihan itse valitsi ;) Kanttaukseen ja helmakäänteeseen kokeilin vaihtelun vuoksi joustavaa koristeommelta kaksoisneulaompeleen sijaan. Aivan toimiva ratkaisu näin pikaisella arvioinnilla :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ruffle-mekko Kukka joustiksesta


Kankaita on kotona ommeltavaksi asti, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun Metsolan Kukka-joustista tuli sopivasti tarjolle. Tämä kuosi on niin ihana <3 Suunnittelija on Leena Renko ja kuosi sijoittui toiseksi Metsolan järjestämässä kuosikilpailussa. Punainen ja keltainen ovat tässä niin herkullisia! Palasesta jäi sen verran hillottavaksi, että saan siitä neidille vielä kesäksi toisenkin mekon :) Keltaistakin keltaisemmat sukkikset ovat myös Metsolasta.

Mekon malli on sama kuin pari päivää sitten ompelemassani Miina&Manu-mekossa, ja kuten sanottu, tämän ompelemiseen ei kovin montaa tovia mene. Sopiva kaava siis kaltaiselleni, joka ehtii ommella sauman silloin ja toisen tällöin siinä välissä, kun kärrää neljää muksua luistelukentän ja fudishallin väliä :D  



Pikku-neiti aurinkoisella on selvästi insinöörin vinkeitä: kaikki elektroninen kiinnostaa ;) Äidin tyttö <3

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ruffle-mekko Miina&Manu kuosista


Tänään vakaa aikomukseni oli jatkaa sängynpäädyn parissa ja hoitaa päädyn verhoilu, jos ei nyt aivan kokonaan niin ainakin aloittaa syväheftaaminen. Suunnitelmani toimi moitteettomasti siihen asti kunnes sähköt katkesivat  ollessani saumuroimassa toista saumaa verhoilukankaasta. Sähkötöntä lystiä riittikin sitten reiluksi neljäksi tunniksi, minkä aikana ehdin piirrellä parit kaavat itselleni ja pikkulikalle. Mallia tähän mekkoon otin Metsolan Babushka Ruffle-mekosta, joka on yksi lemppareistani :)

Esipestyjen pinoa kaivellessani käteeni sattui pätkä Metsolan Miina&Manu kangasta, ja koska törmäsin samalla romuamisella soipivaan hiharesoriinkin, päätin leikkoa mekon siltä istumalta. Näissä pikkumekoissa on se kiva puoli, että vaatteet valmistuvat nopeasti- jopa minulta :) Mekon koko n. 74 ja se on sopiva 6,5kk ikäiselle neitokaisellemme. Huomenissa ostoksille, oranssit sukkikset uupuvat vaatekaapista :D



tiistai 15. tammikuuta 2013

Little Lamb -raglanpaita

Pienin pojistamme ilmaisi toiveensa saada samaisesta ompputrikoosta itselleen paita kuin pikkusiskonsa sai aiemmin mekon. Varasin trikoota alunperin vain mekkoa varten, ja jämäpaloista tuli ainoastaan etu- ja takakappaleet. Onnistuin löytämään hamsuista trikoota hihojen verran onneksi lisää, ja näinpä pienin villikkommekin pääsi omputtelemaan :) Malli Little Lamb Ottobre Design 4/2012 (hiharesorit muutettu käänteeksi) koossa 104.


"Äiti! Otetaan mustakin kuvia, ja geeliä tukkaan!" Pitihän se pienimmänkin saada höpsötellä kameran kanssa, kun isovelutkin saivat eilen. Apina mukaan kuviin ja menoksi (pikku-kaveri kutsuu tuntemattomasta syystä tätä pläkkipeltihaarniskaa apinaksi). 


"Onko täällä sisällä joku? On täällä!..."




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...