Vanhimmalle pojallemme tein ruskeasta junatrikoosta (Myllymuksut) nappilistallisen paidan Ottobre 4/12 Twist and Shout kaavalla. Pitkälle ekaluokkalaiselle 140 senttinen paita oli sopiva, ja ilmeisen mieluinenkin, koska meni suoraan käyttöön :) Kankaan värimaailma sen kaikissa variaatioissa on mielestäni herkku.
Harmi, että ruskea oli ainoa, jota oli saatavilla kankaita tilatessani.
Myös tämän vaatekappaleen tekemiseen liittyy oppi jos toinenkin: olin nimittäin onnistunut välttelemään nappilistan tekemistä tähän saakka. Haasteet alkoivat jo kankaan asettelussa leikkaamista varten ja sainkin tarvottua tuon työvaiheen kanssa yhden illan. Kankaan printin kohdistuksissa oli jotain käsittämätöntä pielessä- aivan kuin painatus olisi tehty kahdella hiukan erikokoisella kuviolla :S Vähäisellä ompelukokemuksellani uskaltaisin kuitenkin väittää, että jersey on keskimäärin epäkiitollisempaa käsitellä kuin interlock. Paidan kokoaminen sujui ilman isompia ongelmia, vaikka napitushalkion leikkaamista varten pitikin kerätä hetken aikaa rohkeutta ja mittoa ziljoonaan kertaan, että halkio tuli oikeaan kohtaan. Viimein paita oli neppareita vaille valmiina, oikein huolellisesti kaikki langanpäätkin pujoteltuina ja pääteltyinä. Edellisestä nepparin kiinnittelystä oli lähes kymmenisen vuotta, mutta tomerasti tartuin toimeen. Kaivelin vasaran ja nepparikamppeet esille, mitoin ekan nepparin paikan, asettelin kankaan tarkasti työkalun leukojen väliin ja paukuttelin oikein antaumuksella- pysyypä ainakin neppari kiinni! Mutta, hei! Miksi tämä työkalu ei irtoa paidasta?! Piti oikein isäntäkin hätyyttää hätiin, kun työkalun leuat olivat ja pysyivät yhdessä. Karmea totuus paljastui hetkessä: tämä käteväemäntä oli suuressa viisaudessaan laittanut toisen työkalun leuoista väärinpäin siten, että "piikki" sojotti alaspäin. Piikki oli tehnyt paitaan siistin pyöreän reiän nappilistan kohdalle :p Kiusaus leikkoa paita palasiksi siltä istumalta oli suuri, mutta hammasta purren ratkoin listan irti, leikkelin uuden palasen ja korjasin paidan entistä ehommaksi. Erityisen ylpeä olen tästä osoittamastani yllättävästä tyyneydestä, jonka ansiosta poika sai paitansa XD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit <3