perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kisuliini - the Troublemaker ;)


Looking for trouble - who? Me? Erikalle tällä kertaa vähän rock-henkisempi kokonaisuus. Body on Ottobren Kisuliini kaavalla (6/2012). Bodyyn liittyy hauska tarina ja voisinkin nakata tähän alkuun kuva-arvoituksen. Mömmö ja pappa toivat lomareissultaan pikkulikalle uuden paidan. Näetkö kuvassa jotain outoa?

 

Näinpä juuri! Äitini oli revennyt kotona huomatessaan, että tulipas ostettua tyttärentyttärelle k-o-i-r-a-n paita XD Muutoin paita teksteineen oli oikein mieluinen, joten sehän piti tuunata käyttökamppeeksi. Raitatrikoon ostin tätä tarkoitusta varten jo aiemmin hamsuista, tuunausprojekti on vain odottanut inspiraatiota tähän saakka.


Bodylle piti tietenkin saada kaveriksi räväkkä hamonen. Samalla sain syyn (viimeinkin) kokeilla uuden koneeni applikointiominaisuuksia. Hameen kiilat ovat kierrätysfarkkua ja samaa raitatrikoota kuin bodyssakin. Kalloapplikaatio on puuvillaa ja toteutettu suhteellisen vaativissa olosuhteissa hameen omistajan härpätessä sylissä aplikoinnin ajan- ei siis ole ihan jokainen kaarre huippuunsa hiottu ;) Vaihdoin saumuriin toisen neula- jasiepparilangan punaisiksi tuomaan ilmettä helman huolitteluun. Rypytin helmaan myös pehmeän verkkotyllin koristeeksi.  Vyötäröllä on kaksinkertainen, musta resori. Testasin samalla koneen kirjoitusommelta -onpahan ainakin  selvää, että kuka on "hankaluuksi etsimässä" ;)

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja mahtava setti! :)

    VastaaPoista
  2. Hauska rokkenrolliasu, kiva kun on jotain räväkkää ja erilaista vaihteeksi lastenvaaterintamalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin rohkeammasti kokeilla erilaista useammin. Huomaa helposti kangistuvansa niihin tuttuihin juttuihin

      Poista

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...