perjantai 27. syyskuuta 2013

Lohikäärmehaalari vauvalle


Ystävillämme on pieni, suloinen poika(vauva), jolle lupasin ommella jotain kivaa jo heti hänen syntyissään. Äitinsä esitti kuitenkin toivomuksen, että vaate saisi olla hieman suurempaa kokoa, vauvalahjaksi kun oli ehtinyt kertyä pientä vaatetta melkoiset määrät. Viimeinkin pääsin täyttämään tämän lupauksen, ja surautinpa pienokaiselle myös oman lohikäärmehaalarin Majapuun neuloksesta. Haalarin malli on periaatteessa sama kuin parin päivän takainen postaus raglanhihaisesta jumppiksesta, jonka ompelin pienimmälle pojankoltiaisellemme. Haalarin koko vain on huomattavasti pienempi: noin 80, joten aivan pieni vauva haalarin uusi omistaja ei enää ole :) Turkoosi-lime väriyhdistelmä on mielestäni sitä karkimpi mitä enemmän sitä katselen :D

Aktiivista (tai pitäisiköhän sanoa aktiivisempaa) ompeluharrastusta ja bloggaamista on tullut jatkettua pian vuoden verran useiden vuosien tauon jälkeen. Erilaisia ryhmiä ja blogeja seuraamalla olen oppinut paljon uutta ja moni asia, joka tuntuivat vielä jokin aikaa sitten vaikealta, on "rutinoitunut" :) Esimerkkinä tässäkin haalarissa toteutettu nappilista, joka sujuu nykyisin jo ilman kyyneleitä ja ratkojaa :) Ohjeen nappilistan ompelemiseen löydät täältä, toivottavasti siitä on apua jollekulle ompeluharrastustaan aloittelevalle :)

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulla on selkeästi jumppiskausi menossa ;)

      Poista
  2. Turkoosi + lime = onnistunut yhdistelmä :) Koskakohan sitä uskaltautuisi jumppiksen ompelemaan...

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...