tiistai 1. tammikuuta 2013

Luistelupuvut jääprinsessoille

Kummityttömme ja siskonsa aloittivat taitoluisteluharrastuksen syksyllä, ja pukin tuomisiksi tein siskoksille luistelupuvut SuuriKäsityö-lehden 1/2005 kaavalla. Kaavasta täytyy sen verran huomauttaa, että mitoitus on mielestäni pienen puoleinen, olkoonkin, että kilpapukujen alla ei normaalisti käytettäne kovin paljoa vaatetta. Tästä syystä päädyin piirtelemään kaavat uudelleen tyttöjen mittojen mukaan käyttäen alkuperäistä kaavaa ainoastaan pohjana.


Pienempi jääprinsessa (noin kokoa 110) toivoi pinkkiä mekkoa. Olalle laitoin roosan värisiä Swarovskin strasseja, jotka tilasin Suomen tanssitarvikeen verkkokaupasta. Tässä yhteydessä täytyy kehua yrityksen loistavaa asiakaspalvelua :) Jouluruuhkista huolimatta olivat henkilökohtaisesti yhteydessä useamman kerran, kun osa tilaamistani tuotteista olikin päässyt loppumaan ja niille piti etsiä korvaavia tuotteita.


Kankaat ostin kaikki Oulun EK:sta. Hihan "iho" oli melkoisen viheliäinen saumuroitava siitäkin huolimatta, että aputikkasin kappaleet ensin ompelukoneella. Ensimmäiselle mekolle kävi myöskin pienoinen työtapaturma, joka jo tässä vaiheessa naurattaakin XD Olin saumuroimassa toista olkaa, kun tajusin leikanneeni hihan "iho" ja värilliset palat juuri väärässä järjestyksessä (ja myöskin onnistuneesti koonnut ne) Tältä ompelijalta meni pasmat niin tyystin sekaisin, että kädet jatkoivat kankaan syöttämistä saumuriin samalla kun ihmettelin ilmitullutta leikkuumokaani. Pari sekunttia ja tajusin juuri saumuroineeni koko torsokappaleen tuhannen*******päreeksi. Loppui ompelut siltä illalta. Varsinainen täystuho!


Isompi jääprinsessoista (n. kokoa 122) toivoi turkoosia pukua. Kankaat löytyivät tähänkin samaisesta EK:sta. Strasseiksi valitsin kirkkaita  kahdessa eri koossa.


Nämä strassit oli ihania <3 Niiden kiinnittäminen ei tosin ole hätäisen puuhaa, ettei liima sotke kankaita. Mihinkähän näitä keksisi itselle :) 


Molempien pukujen helmat jätin tarkoituksella hieman "aaltoilemaan" pituuden suhteen.


Helmat kanttasin satiinivinokantilla. Valitsin molempiin kahta eri sävyä, jotta helma saisi lisää eloisuutta.


Valmiina pyörähdyksiin :)



4 kommenttia:

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...